Sommartidningen

56 SOMMAR 2022 Esitysajat ja liput: www.linnateatteri.fi PIHLA PENTTINEN - EMMI KANGAS - ‘ JUKKA KURONEN - MIKAEL HAAVISTO - OHJAUS MIKA EIRTOVAARA PÄÄTÖN REVYY PÄÄTTÄJISTÄ KESÄTEATTERIA RUISSALON TELAKALLA 2.6.-6.8.2022 Saariston maastossa stressi katoaa Turunmaan saaristossa on runsaasti rinteitä ja kallioita, joilla voi juosta. Tämän on tasaiseenmaastoon tottunut, pohjanmaan Kortesjärveltä kotoisin oleva Tomi Mantela saanut kokea. NauvolainenMinnaWahe on vahva ylämäissä, koska hän on niihin tottunut. Mantela asuu Turussa, mutta vierailee naisystävänsä Wahen luona säännöllisesti, ja silloin on luvassa pitkiä lenkkejä yhdessä sekä maastossa että maantiellä. SEKÄ WAHE ETTÄ Mantela ovat aloittaneet juoksemisen aikuisella iällä. Wahe juoksi ensimmäisen maratoninsa vuonna 2013. Lyhyemmillämatkoilla hän ei ole kilpaillut, mutta ultrakisoihin hän haluaisi osallistua. Mantelan pisin kilpailu tähänmennessä on ollut 57 kilometriä vaativassa vuoristomaastossa. Mantelan ansiolistalla onmyös täyspitkä Ironman-kilpailu vuonna 2018. LUKEMATTOMIEN metsäkilometrien tuoman kokemuksen ansiosta pariskunnalla on hyvät välineet ja tekniikka. Siksi he voivat antaa hyviä neuvoja niille, jotka haluavat aloittaamaastojuoksuharrastuksen. Ensinnäkin kannattaa panostaa hyviin kenkiin, jotka on tarkoitettu maastojuoksuun. Heillä itsellään on Salomonin Speed-cross-kengät, mutta onmyösmuita valmistajia, joiden maastojuoksukengissä on vahvakuvioinen pohja ja hyvä pito. Talvella he käyttävät kotimaisen VJ Sarvan nastoitettuja talvijuoksukenkiä. Heidänmukaansa gore-tex kengät eivät hengitä tarpeeksi hyvin. – Ne pitävät kyllä veden ulkona, mutta jalat hiostuvat liikaa, Wahe sanoo. MANTELALLAON selässään 16 litran juoksureppu ja Minnalla päällään kevyempi juoksuliivi. Molemmissa on juomasäiliöt, joista voi juoda letkulla tarvitsematta pysähtyä. Juoksuliivi riittää lyhyemmille lenkeille ja siinä on taskut esimerkiksi puhelimelle ja energiageelille. Juoksureppuun mahtuu myös sadetakki tai lämmin takki ja käsineet, eväitä, otsalamppu, merkinantopilli, kompassi, vara-akku puhelimelle, avaruuslakana ja henkilökortti. Nämä lisäävät turvallisuutta pidemmillämatkoilla. – Liiku aluksi tutuilla poluilla ja muista ilmoittaa reittisi, niin että joku muukin tietää missä liikut. Ja katso, mihin astut välttääksesi loukkaantumisia, Mantela sanoo. MUTTAMIHIN kannattaa suunnata, jos haluaa lenkkeillä saaristossa? Pariskunnan mukaan Sattmarkin » »MinnaWahe ja Tomi Mantela vetävät juoksukengät jalkaan ja lähtevät useita kertoja viikossa luontoon liikkumaan. Oikeilla varusteilla pitkätkin kierrokset ovat turvallisia ja nautinnollisia. TAUOLLA. MinnaWahe ja Tomi Mantela juoksevat 80-100 kilometriä viikossa. Mantela esittelee ohutpohjaisempia kilpailukenkiään.

RkJQdWJsaXNoZXIy MjkzNDM=